Oman puutarhan suunnittelu

Kun suunnitelmissa on muuttaa kerrostalosta omakotitaloon tai rivitaloon, pääsee uusi asukas suunnittelemaan sisustuksen lisäksi omaa pihapiiriään. Uusi asukas on siis valintojen edessä. Jatkaako pihan kanssa sellaisena kuin se on taloa ostettaessa vai muokataanko pihamaa kokonaan uuteen uskoon?

garden

Tehdäänkö mahdolliset muutos työt omin tai talkoovoimin, vai palkataanko paikalle ulkopuolista apua? Mistä ostaa uudet kasvit ja kuinka tietää mitä kasveja kannattaa ostaa? Pihan istutukset ja mahdollinen puutarhasuunnitelma ei ole kaikille välttämättä se helpoin asia, sillä kaikki eivät synny viherpeukalo kädessään.

Asuuko sinussa sisäinen puutarhuri?

Jos puutarhan hoito ja rikkaruohojen kitkeminen on sydäntä lähellä, voi uuden talon pihamaan kuopsuttelu ja puutarhasuunnittelu olla kuin meditointia konsanaan. Osa uuteen taloon muuttajista ei jaksaisi odottaa kevään tuloa ja aikaa kun saa painaa sormet multaan. Tällaiselle puutarhurille ajelu kottikärryillä pihaa ympäri on parasta huvia ja päivä menee siivillä istuttaen uusia kasveja kukka-alueille.

Mutta jos pihatöiden tekeminen tuntuu uuteen taloon muuttajasta suorastaan pelottavan suurelta toimenpiteeltä, kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen. Verkosta löytyy paljon apua erilaisiin puutarhan tarpeisiin, oli kyse sitten täydestä piharemontista tai ihan vain vinkeistä siihen kuinka jo olemassa olevaa puutahraa hoitaa. Plantinavia on erinomainen paikka aloittaa, jos puutarhaan tarvitaan istutusapua tai haaveissa on tuuhea viheraita alueen ympärille.

Haaveissa kaunis kesäpuutarha

Uudiskohteen ostajalla saattaa olla täysin tyhjä pihamaa odottamassa uuden puutarhurin suunnitelmia, kun vanhan luhtitalon ostajalla saattaa pihalla kukoistaa vuotuinen kukkameri omenapuineen.

Erilaisille pihoille ja erilaisille puutarhureille on kaikille tarjolla tarvittavaa apua ja neuvoja, kun tietää vain minne suunnata. Puutarhaliikkeet antavat mieluusti vinkkiä milloin eri kasveja istuttaa ja mitä millaiseenkin maastoon kannattaa ostaa. Lisäksi paikalle voi palkata puutarhasuunnittelijan, joka piirtää kuin arkkitehti konsanaan suunnitelmat uudelle pihalle ja tarvittaessa toteuttaa ne myös loppuun asti oman tiiminsä kanssa. Talon omistajan tulee vain miettiä kuinka suuren projektin haluaa aloittaa ja kuinka paljon haluaa tehdä omin pikku kätösin. Valmiissa pihassa on ihanaa istua pergolan varjossa ja siemailla virkistävää juomaa kun perennat kurkottelevat aurinkoon ja kesälinnut visertävät pensaissa.